TakaisinSKVA Vitsin otsikko: Laihialasivitseja 1-120 Vitsin postasi: Pexi <pekka.pitkanen@kymp.net> Päivämäärä:29.4.2001 1. Agronomi oli puhujana Keski-Pohjanmaan karjatalouspäivillä. Hän selitti maidon ja lihan hinnan kehitystä ja lopetti puheensa seuraavasti: - Jokaisessa navetassa täytyy olla kuivaa turvepehkua tai kuivia sahajauhoja. Näin saatte virtsan tarkasti talteen. Se tekee muutaman pennin litralta. Hetken hiljaisuuden jälkeen Laihian isäntä nousi ylös ja sanoi: - Siinä ny kuulitta. Moomma tähän asti lypsättäny lehemiä, mutta ny niitä pitää ruveta kusettamhan! 2. Aina meillon voita vellihin pantu. Jos ei oo ittellä ollu, siton laihnattu, sano laihialaanen. 3. Akka Laihialta ja piika Kauhavalta, niin on lämmintä molemmin pualin. 4. Amerikassa rakennettiin pilvenpiirtäjää, ja laihialainen asui rakenteilla olevan pilvenpiirtäjän kolmannessa kerroksessa. Eräänä päivänä hän putosi rakennustelineiltä ja huusi kolmannen kerroksen ohi pudotessaan: - Mua varte ei sitte tänä päivänä tarvitte keittää! 5. Antaa sataa, pirethän laihialaasten tapaa, panhan pata päähän ja menhän pöyrän ala. 6. Ei Laihia oo mikään käymäkylä, sanoo Ylistaron poika kun yhyreksän aikana friijoosta tuli. 7. Ei makiaa mahan täyreltä, sanoo Laihian poika flikallen, joka uutta pusua orotti. 8. Ei meillä lasketa, mutta kuka viarahista on kaksi korppua ottanu? kysyy Laihian emäntä. 9. Ei meillä pikkurahoja tunneta, sanoo Laihian isäntä kun heitteli markat menemhän. 10. Ei mullen tarvitte kaffia keittää. Moon justhin lähties juanu ja keitän taas kun meen kotia, sanoo laihialaanen. 11. Ei mun luannollani, sanoo Laihian flikka kun sika paskaa söi. 12. Ei mun muististani oo takausta, sanoo Laihian flikka kun ei kuulusteluus mitään muistanu. 13. Ei mun oo tanssiis tarvinnu koskaan seisua, oonhan mä istuakkin osannu, sanoo Laihian flikka viuhkastansa. 14. Ei oo Laihialla tupakasta puutet, sanoo laihialaanen kun sammalta piipulla veti. 15. Ei palijua puutukkaan kun hevoosta ja kolomia kenkää, sanoo Laihian poika kun tiältä hevoosenkengän löyti. 16. Ei pitkä miäs oo kun hurstin haaska, sanoo Laihian akka. 17. Eihän meillä perkeles kirotakkaa, mutta voi Kristus tuala toiskas! sano laihialainen. 18. Eikö teillä todellakaan ole halvempaa matkalippua kuin toisen luokan lippu? kysyi laihialainen. - Kyllä on, mutta silloin teidän täytyy pitää kuonokoppaa. 19. Emmä niin hyvä lukemhan oo, mutta usko mullon jotta ämähtää, anoo Laihian isäntä kinkeriillä. 20. En mä pelekää, mutta mä pelekään jotta äitee pelekää jotta mä pelekään, sanoo Laihian flikka kun sille friijari yritti. 21. Eräs laihialainen oli ystävystynyt vanhan skotin kanssa. Tämä kuoli. Testamentissaan skotti oli ilmoittanut, ettei halua viimeiseksi tervehdyksekseen kukkia, vaan toivoo jokaisen vanhan ystävänsä lorauttavan pullon viskiä hänen arkulleen. Vainajan skottiystävät täyttivät toivomuksen pitkin hampain, ja sitten oli vuorossa laihialainen. Tämä pissata lorotti arkulle. Hautajaisseurue seurasi toimitusta äänettömänä, ja laihialainen palasi paikalleen saattoväen joukkoon. Silloin kysyi kuolleen miehen veli: - Kuinkas sinä noin teit? Onko se tapana teillä Suomessa? - Ei, ei ole, mutta kun vainajan viimeisessä tahdossa pyydettiin lorauttamaan pullo viskiä arkun päälle, ei siinä kielletty viskin kulkemista ensin maksan ja munuaisten kautta. 22. Harijakasta hevoosta ja pitkätukkaasta piikaa on harvas taloos, mutta meillä on, sanoo Laihian emäntä. 23. Haukakkaa piimää palijo ja leipää vähä! sanoo Luhtalan momma Laihialta. 24. Hoi, äläkää pyärittäkö, ei täälä oo taloonväkiä kotona! huuti vanhaemäntä siihen aikhan, kun ensimmääset puhelimet Laihiallen tuli. 25. Hopiateetä meillä aina juarhan, sanoo Laihian miäs kun vettä leivän kans särpes. 26. Huano aika - ei muita savottoja kun naurihinsiämenen halakoomista Laihialla. 27. Hyvä kun tulitta, mutta viälä paree kun lähärettä, sanoo laihialaanen viarahillen. 28. Häävalmisteluja tehtäessä laihialainen emäntä laski, kuinka monta sorttia pullaa oli tarjolla ja tuli seuraavaan tulokseen: - Korppu oikeenpäin ja väärinpäin, niin on kaharenlaasta pullaa. 29. Iisu, ota piree askel jottei kengät kulu, sanoo laihialaanen poijallensa. 30. Ilmajokisten mukaan ei ilmajokisilla ja laihialaisilla ole juuri mitään eroa. Ainut on se, että Laihialla kärryn pyörät kitajavat nuukuutta, mutta kun Ilmajoella kitajaa, se on ylpeyttä. 31. Iskelmälaulajalta tiedusteltiin, mikä oli hänen hoikkuutensa salaisuus. - Vietän joka kesä pari viikkoa täysihoidossa Laihialla, hän vastasi. 32. Isä, mulla on nälkä, laihialaispoika ilmoitti anovasti. Siinä samassa isä meni ja sulki ikkunankaihtimet. - Kuule poika, kuka nyt yöllä syö. 33. Isäntä ja renki söivät lihaperunoita Laihialla. Isäntä huomasi rengin puolella vadissa ison lihapalan, otti vadin syrjästä kiinni, pyöräytti ja sanoi: - Tuastaki oon markan maksanu. Renki pyöräytti takaisin ja sanoi: - Eipä se kallis ollukkaan. 34. Jatkosodan lopulla eteläpohjalainen komppania perääntyi nopeasti lähelle Viipuria. Miehet olivat väsyneitä, sillä kolmen päivän aikana oli kuljettu yli 100 km. Hiljattain täydennysmiehenä tuotu laihialainen haavoittui perääntymisvaiheen aikana kranaatinsirpaleesta. Lehtimäkeläinen ja töysäläinen aseveli asettivat isokokoisen Laihian pojan paareille ja lähtivät kantamaan häntä vaikeakulkuisessa maastossa. He pyrkivät tielle, jolta haavoittunut voitaisiin saada ambulanssiin. Suuren viemäriojan ylitys oli paarien kanssa vaikeata, ja molemmat kantajat kastuivat ojaa ylitettäessä vyötäisiään myöten. Viimeisillä voimillaan he saivat kannetuksi paarit tielle ja laskivat haavoittuneen laihialaisen odottamaan autokuljetusta. Paareilla maatessaan laihialainen muisti yhtäkkiä jotakin: - Voi saamari, multahan jäi reppu puun juurellen! Hän nousi paareilta, hyppäsi aidan yli ja häipyi etsimään reppuaan. Huohottavat aseveljet jäivät suu auki tielle paarien viereen. 35. Jonsei aika muutoon kulu, teherhän vekseli, sanoo laihialainen. 36. Jos Laihialta jotakin löytää, ei se oo mitään. 37. Jos Laihian jokhen hukkuus, ei oikein kehtaasi kotona sanua, tuumas kyrööläänen. 38. Jos meet Teuvalle, tuloo räkä leuvalle, mutta Jurvas on hyväs turvas. Taas kun menöö Laihiallen, pääsöö hiallen. 39. Jos tuloo kruunu, viän pankhin. Samoin jos tuloo klaava. Jos jää kantillensa, ostan muarille uuret piaksut, sanoo Laihian faari. 40. Jos äitee tiätääs mihinä hänen poikansa on, lähettääs vaikka ainuan paitansa, sanoo Jurvan poika kun Laihialla flikan viärhen pääsi. 41. Juanpa toisenki kupin, kun on näin hyvää teetä, sanoo Laihian miäs kun kyläs laihaa kaffia sai. 42. Jurvalainen ja laihialainen vetivät sormikoukkua. Jurvalainen oli jo kauan vetänyt voimiensa takaa, kun laihialainen sanoi: - Sano sitte koska sä alootat. 43. Jurvalainen trossasi laihialaiselle: - Meillon kissakin lihaveet kun teillä porsas. 44. Jurvan kunnan miehillä oli kokous, ja piti sopia kokouspalkkion suuruudesta. Yksi isännistä ehdotti: - Eikö tehdä niin kuin Laihialla, että kokoukseen menosta maksetaan, mutta tulomatkan saa jokainen maksaa itse. Päätöksestä tuli yksimielinen. 45. Jurvasta saa hyviä äkehen painoja, sanoo Laihian isäntä kun piikaa katteli. 46. Justhin piisas, sanoo Laihian akka kun velli kesken loppuu. 47. Jyväskylän rautatieasemalla oli lippuluukun eteen kertynyt pitkä jono. Joku jo huusi rivin takaa, että miksei se jono vähene. Alkupäästä vastattiin: - Täällä on laihialaispariskunta menossa Laihialle, ja he ovat jo tinkineet hinnan lastenlipun tasolle. 48. Kaikella rahalla kaffia ja sokuria ja lopulla nisua, sanoo laihialaanen. 49. Kaikki etupenkhin ja valokuvaan niin kun Laihian lautamiähet! 50. Kaikki kelapaa kun ei moiti, sanoo Laihian flikka. 51. Kaksi Laihian kirkonkylän isäntää riiteli keskenään, ja lopuksi toinen isännistä sanoi: - Sulla on niin ruma ja kamalannäköönen akkakin, jotta kun se kualoo, ei kehtaa arkhunkaan panna kun silimällensä. 52. Kaksi Laihian miestä meni talvella Vaasaan ja näki siellä suuren spriilämpömittarin. Toinen sanoi: - Särijethän se niin saarhan hyvät ryypyt. - Ei särijetä viälä. Tulhan kesällä uurestä niin saarhan enämmän. 53. Kaksi hämähäkkiä tapasi toisensa. Toinen oli pirteä ja hyväkuntoinen, ja toinen oli aivan loppuunajettu ja rapakuntoinen. Hyväkuntoinen kysyi heikompiosaiselta toveriltaan: - Mikäs sinun on? - Minä asustelen Varsinais-Suomessa, ja ne perkeleet siivoaa koko ajan, niin ettei saa hetken rauhaa. Verkko hajotetaan harva se päivä. - Voi poloista. Muuta meille päin. Minä asun Laihialla ja kudoin verkon kolehtihaaviin jo kolme vuotta sitten. 54. Kaksi kaverusta etsi Vaasassa trokareilta viinaa, kun oli saatu jo hyvä pohjalasti alle. Viinaa löytyi, mutta poliisi saapui paikalle, ja toinen viinanostajista pääsi pakoon. Kun laihialaista kuulusteltiin kamarilla tunnista toiseen ja vaadittiin sen toisen laihialaisen nimeä, hän sanoi: - Mua että voi mistään syyttää, ja se toinen miäs oli ilamajokelaanen. Oottakos poliisit koskaan kuullu, jotta laihialaanen olis ryypänny omaa viinaa? 55. Kaksi laihialaista käveli kylätietä ja toinen sanoi: - Pitääs mennä lääkärhin, kun pelekään hongkongilaasen iskevän. - Turha vaiva. Senhän huamaa siitä jotta silimät alakaa vetämhän risthin ja teköö miäli riisiä, neuvoi toinen. 56. Kaksi laihialaista oli lyönyt 1 000 markkaa vetoa siitä, kumpi jaksaa kauemmin sukeltaa. Nyt heidän sukulaisensa käräjöivät, kumman perikunnalle se tonni oikein kuuluu. 57. Kaksi laihialaista oli yötä metsäsaunalla. Illalla maata mentäessä ei aamuksi jäänyt kuin yksi tulitikku. Miehet olivat epävarmoja, josko sillä saisi tulta. Viimein toinen koetti ja sanoi: - Näkyy sillä saavan. Tyytyväisinä miehet menivät nukkumaan. 58. Kaksi laihialaista tapasi kadulla. - Miksi sinulla ei ole enää kihlasormusta? - Tänään on eukon vuoro käyttää sitä. 59. Kaksi laihialaista tapasi toisensa Vaasassa Toinen ihaili kateellisena naapurin uutta hattua: - Sullahan nyt vallan komia hattu on! - Joo, pari vuasikymmentä on hattu ollu meikälääsen pääs, siitä asti kun sen isoisältä sain. Viistoista vuatta takaasin päin teetin siihen foorit ja viis vuatta on aikaa kun sen färijäyttää annoon. Mutta tänä päivänä se vaihtu ravintolas uuthen. 60. Kaksi rahaa olla pitää jos kilajaa, sanoo Laihian akka kun taskuansa helisteli. 41. Juanpa toisenki kupin, kun on näin hyvää teetä, sanoo Laihian miäs kun kyläs laihaa kaffia sai. 42. Jurvalainen ja laihialainen vetivät sormikoukkua. Jurvalainen oli jo kauan vetänyt voimiensa takaa, kun laihialainen sanoi: - Sano sitte koska sä alootat. 43. Jurvalainen trossasi laihialaiselle: - Meillon kissakin lihaveet kun teillä porsas. 44. Jurvan kunnan miehillä oli kokous, ja piti sopia kokouspalkkion suuruudesta. Yksi isännistä ehdotti: - Eikö tehdä niin kuin Laihialla, että kokoukseen menosta maksetaan, mutta tulomatkan saa jokainen maksaa itse. Päätöksestä tuli yksimielinen. 45. Jurvasta saa hyviä äkehen painoja, sanoo Laihian isäntä kun piikaa katteli. 46. Justhin piisas, sanoo Laihian akka kun velli kesken loppuu. 47. Jyväskylän rautatieasemalla oli lippuluukun eteen kertynyt pitkä jono. Joku jo huusi rivin takaa, että miksei se jono vähene. Alkupäästä vastattiin: - Täällä on laihialaispariskunta menossa Laihialle, ja he ovat jo tinkineet hinnan lastenlipun tasolle. 48. Kaikella rahalla kaffia ja sokuria ja lopulla nisua, sanoo laihialaanen. 49. Kaikki etupenkhin ja valokuvaan niin kun Laihian lautamiähet! 50. Kaikki kelapaa kun ei moiti, sanoo Laihian flikka. 51. Kaksi Laihian kirkonkylän isäntää riiteli keskenään, ja lopuksi toinen isännistä sanoi: - Sulla on niin ruma ja kamalannäköönen akkakin, jotta kun se kualoo, ei kehtaa arkhunkaan panna kun silimällensä. 52. Kaksi Laihian miestä meni talvella Vaasaan ja näki siellä suuren spriilämpömittarin. Toinen sanoi: - Särijethän se niin saarhan hyvät ryypyt. - Ei särijetä viälä. Tulhan kesällä uurestä niin saarhan enämmän. 53. Kaksi hämähäkkiä tapasi toisensa. Toinen oli pirteä ja hyväkuntoinen, ja toinen oli aivan loppuunajettu ja rapakuntoinen. Hyväkuntoinen kysyi heikompiosaiselta toveriltaan: - Mikäs sinun on? - Minä asustelen Varsinais-Suomessa, ja ne perkeleet siivoaa koko ajan, niin ettei saa hetken rauhaa. Verkko hajotetaan harva se päivä. - Voi poloista. Muuta meille päin. Minä asun Laihialla ja kudoin verkon kolehtihaaviin jo kolme vuotta sitten. 54. Kaksi kaverusta etsi Vaasassa trokareilta viinaa, kun oli saatu jo hyvä pohjalasti alle. Viinaa löytyi, mutta poliisi saapui paikalle, ja toinen viinanostajista pääsi pakoon. Kun laihialaista kuulusteltiin kamarilla tunnista toiseen ja vaadittiin sen toisen laihialaisen nimeä, hän sanoi: - Mua että voi mistään syyttää, ja se toinen miäs oli ilamajokelaanen. Oottakos poliisit koskaan kuullu, jotta laihialaanen olis ryypänny omaa viinaa? 55. Kaksi laihialaista käveli kylätietä ja toinen sanoi: - Pitääs mennä lääkärhin, kun pelekään hongkongilaasen iskevän. - Turha vaiva. Senhän huamaa siitä jotta silimät alakaa vetämhän risthin ja teköö miäli riisiä, neuvoi toinen. 56. Kaksi laihialaista oli lyönyt 1 000 markkaa vetoa siitä, kumpi jaksaa kauemmin sukeltaa. Nyt heidän sukulaisensa käräjöivät, kumman perikunnalle se tonni oikein kuuluu. 57. Kaksi laihialaista oli yötä metsäsaunalla. Illalla maata mentäessä ei aamuksi jäänyt kuin yksi tulitikku. Miehet olivat epävarmoja, josko sillä saisi tulta. Viimein toinen koetti ja sanoi: - Näkyy sillä saavan. Tyytyväisinä miehet menivät nukkumaan. 58. Kaksi laihialaista tapasi kadulla. - Miksi sinulla ei ole enää kihlasormusta? - Tänään on eukon vuoro käyttää sitä. 59. Kaksi laihialaista tapasi toisensa Vaasassa Toinen ihaili kateellisena naapurin uutta hattua: - Sullahan nyt vallan komia hattu on! - Joo, pari vuasikymmentä on hattu ollu meikälääsen pääs, siitä asti kun sen isoisältä sain. Viistoista vuatta takaasin päin teetin siihen foorit ja viis vuatta on aikaa kun sen färijäyttää annoon. Mutta tänä päivänä se vaihtu ravintolas uuthen. 60. Kaksi rahaa olla pitää jos kilajaa, sanoo Laihian akka kun taskuansa helisteli. 61. Kalhiksi hautajaaset tuloo, vaikka on rumis omasta takaa, sanoo laihialainen. 62. Karttaa kun mustalaanen Laihiaa. 63. Kaupungis on käyty, eikä oo markkaakaan menny, sanoo Laihian isäntä kun polokupyärällä Vaasas käyy. 64. Kerran viime vuosisadalla laihialainen Ison Hinssan isäntä oli kaupunkireissulla Vaasassa. Alkoi siellä muuan isokyröläinen kehuskella rahoillaan. Isoo Hinssa tuumasi aikansa kuunneltuaan: - On sitä rahaa Laihiallakin. Kyröläinen sanoi: - Jos sulla on enemmän kun mulla, saat 100 markkaa. Veto lyötiin ja lähdettiin katsomaan. Kyröläisellä oli iso lompakko täynnä seteleitä. Sitten mentiin Laihialle. Isoon Hinssaan tultiin illalla, ja emäntä käski miehet syömään. Isoo Hinssa sanoi hänelle: - Haje ny siältä aitan ovilaarista tänne vähän rahaa. Tua se pohtimellinen ny aluuksi, kun me täs syämmä. Kyröläinen maksoi vedon eikä aitasta tarvinnut tuoda lisää. 65. Keskussairaalassa oli hoidettavana rento jurvalainen. Vaikka hän oli kipeä, ei ollut köyhä eikä nöyrä. Hän sai verensiirron ja piristyi muuten huomattavasti, mutta rupesi kitajamaan ja kyselemään, että mitä tämä nyt maksaa, tämä täällä olo. Pitäisi päästä pian pois. Silloin huomattiin, että hän oli saanut verensiirrossa laihialaista verta. 66. Keväällä Laihian isäntä katsoi jäiden lähtöä ja sanoi: - Nyt pääsöö taas halavalla Vaashan. 67. Kirjettä postittaessaan laihialainen raapusti kuoren päälle: - Ellei kirjeessä ole postimerkkiä, se on matkalla pudonnut. 68. Kitu elää, mutta vain Laihialla. 69. Knapiillapeloo alakas, sanoo laihialaanen kun kirkos kolehtia keräthin. 70. Koi sanoi toiselle: - Vietinpä rauhallisen talven. - Missäs olit? - Laihian kirkon kolehtihaavissa. 71. Kolokkoja kun kirkot, sanoo Koivuluaman Samppa kun laihialaasia flikkoja näki. 72. Joka ei musta tykkää, ei tiärä komiasta mitään, sanoo Laihian flikka. 73. Kun olis Laihian flikat ja Ilamajoen poijat, niin kyllolis komiaa kansaa. 74. Komiat Laihialta ja rikhat Vähästäkyrööstä on pian räknätty. 75. Kuinka Laihialla haudataan? - Ensiksikin ne hautaavat pystyasentoon, että veisi vähemmän tilaa, ja toiseksi jättävät pään maan pinnalle, ettei tarvitse ostaa hautakiveä vaan näkee heti naamasta, että tuossa se meidänkin Jussi lepää. 76. Kuka keksi palapelin? - Eräs laihialainen, jolta putosi kerran viisikymppinen puimakoneeseen. 77. Kulije tiän sivuja, jottei kengänpojohat kulu, sanoo laihialaanen akallensa. 78. Kulukoo mones poloves kun laihialaasten parsinneula. 79. Kun Laihian mieheltä kysyttiin vaimon ikää, mies totesi: - Viime vuanna se täytti kolomekymmentä, mutten moo ny kysynykkää. 80. Kun Lapuan televisioasema valmistui, melkein jokaisen laihialaistalon katolle ilmestyi heti televisioantenni eli trossooharava. Erääseen taloon poikettuaan naapuripitäjäläinen huomasi, ettei televisiota ollut ostettukaan. Antenni oli kyllä katolla, mutta Lapuan puoleinen seinä poissa ja siinä lakana. 81. Kun laihialainen meni ostamaan itselleen seinäkelloa, hän valitsi kahdesta kellosta. Ensimmäinen kävi tunnin edellä, mutta toinen ei käynyt lainkaan. Hän otti jälkimmäisen, koska se kuitenkin oli kerran päivässä oikeassa, mutta toinen ei koskaan. 82. Kun laihialainen oksentaa, hän pitää varmuuden vuoksi hampaansa yhdessä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tulisi sattumia. 83. Kun laihialainen perheenisä tuli iltapäivällä töistä kotiin, lapset huusivat ruokaa. Isä meni ikkunaan, veti kaihtimen eteen ja sanoi: - Ei meillä oo ennenkää yällä syäty. 84. Kun laihialaiset kuuntelevat kirkonmenoja radiosta, he panevat radion kiinni kolehtivirren ajaksi. Näin ei tarvitse antaa hengessäkään. 85. Kun laihialaiset menivät ennen Vaasaan, he pistivät viimeistään kaupungissa puutikun kellonrattaaseen. Aseman kellosta näki ajan, eikä oma kello kulunut. 86. Kun laihialaiset syövät sianlihaa, lihanpala on narussa. Nielaistua pala vedetään takaisin. Silloin on kurkku jo niin rasvaantunut, että saa niellyksi muutakin ruokaa. Tällä lailla yksi lihanpala kestää väen syödä kauan aikaa. 87. Kun menin kotona kolomanthen kerrokshen pukemhan, Laihian kirkkokin oli kun latikka, sanoi entinen flikka toisille, kun meni vieraalla paikkakunnalla tansseihin. Tytön koti oli niin pieni, että ylettyi maasta käsin koskettamaan räystästä. 88. Kun mä kualen, pankaa sitte vaikka hopiasta porshan kupitkin, sanoo Laihian emäntä fiinillen tyttärellensä. 89. Kun on rahaa ja rukihia, tuloo hyvin toimhen, sanoo laihialaanen. 90. Kun otat poika akan, ota piäni, niin ei mee palijo kretonkia, sanoo Laihian äitee. 91. Kun sokeri oli sodan aikana kortilla, Laihian emäntä sanoi: - Nuata kakaroota nua köyhät rustaa ja teköö, jotta saisivat sokuria. 92. Kun väki meni ruokapöytään Laihialla, emäntä sanoi isännälle: - Keitin sulle kalaa, jotta väkikin kalanmakuusia pernuja. 93. Kyllon surkiaa, kun ei oo muuta kun hopialusikoota, sanoo Laihian emäntä kun kaffia heinäpelloollen vei. 94. Kyllä mulla tätä on, trossas Peräläänen kun rahaa jokhen kylvi Laihialla. 95. Kyllä olis hyvää rokkaa, kun vain löytääs toisenkin hernhen, tuumas renki kun söi ensi kertaa uures taloos Laihialla. 96. Kyllä oma väki saa sitte syärä, jos suutarilta jää, niin kun kumminkin jääkin, sanoo Laihian emäntä. 97. Kyllä tämä on ny jo aivan liikaa, sanoo laihialaanen, vaikka ei ollu viälä mitään saanukkaan. 98. Kyrönmaassa oli kerran sellainen uutinen, että laihialainen isäntämies oli hukkunut Mustallamerellä. Hän oli saanut matkan palkintona jostakin kilpailusta, ja silminnäkijät kertoivat hänen kumartuneen kaiteen yli täyttääkseen mustekynänsä. 99. Kyrössä oli halla pannut perunanvarret, ja kysyttiin kuinka Laihialla. Laihialainen vastasi: - Ei meillä perunoota vanhoohin varshin istuteta. 100. Laihialaanen ei usko, jotta kun jääkaapin ovi panhan kiinni, siältä sammuu valo. 101. Laihialaanen kävelöö seinänviarustaa, jottei keskilaattia kulu. 102. Laihialaanen on niin nuuka, jotta panoo kirpunkin keskeltä poikki ja pitää itte molemmat pualet. 103. Laihialaanen on sellaanen, jotta jonsei se saa tyämiähiä niin se syää ruakansa itte ja teköö tyänsä itte. 104. Laihialaanen panoo veheriääset klasit lehemälle, jotta olijet näyttääs heiniltä. 105. Laihialaanen tinkii tyynni, mutta maksaa rahalla. 106. Laihialaanen tytyy viithen penhin, mutta jurvalaanen pluutaa pualet. 107. Laihialaasen seksi on ilamaaseksi. 108. Laihialaasen turvavyä on kravatti oven välis. 109. Laihialaaset itköö hauralla, kun niiren pitää haurata rumis nahkoonensa. 110. Laihialaaset itköö kiukusta, jos viaraspaikkakuntalaanen löytää tiältä rahan. 111. Laihialaaset on harvoon juavuksis, ja silloonkin vain toisten viinoosta. 112. Laihialaaset piiskaa lapsensa mäthällä, kun ei mettästä riskua malta ottaa. 113. Laihialainen Matti oli seurustellut Maijan kanssa toista vuotta. Kerran he taas viettivät iltaa ja istuivat vierekkäin äänettöminä. - Penni ajatuksistasi, kuiskasi Maija ujosti. - Tuumin tässä vain, että olisi hauskaa saada suukko... Maija punastui, antoi luvan, ja Matti suuteli häntä. Hiljaisuus jatkui, kunnes Maija kuiskasi: - Sinä taidat nyt ajatella, että olisipa mukavaa suudella toisenkin kerran? - No en aivan, kuiskasi Matti, - mietin vain, milloin sinä oikein maksat sen pennin? 114. Laihialainen aikoi Vaasaan linja-autossa ja kysyi lähtiessä kuljettajalta: - Ethän sä tästä maksua ota, kun kerran muutoinkin olet sinne matkalla? 115. Laihialainen ajoi Vaasassa huoltoasemalle ja pyysi desilitran bensiiniä. - Aivastanko minä renkaisiin myös? kysyi myyjä. 116. Laihialainen ehti jo siihen ikään, että parta alkoi kasvaa. Hän ei ostanut partakonetta, nuuka kun oli, vaan löi vasaralla sänget sisälle ja puraisi ne poikki. 117. Laihialainen emäntä haki palvelusväkeä. Hän mainosti taloaan seuraavalla tavalla: - Tuu vain meillen palavelukshen. Ruakakin meillon niin hyvää, leipäkin meillon niin kun tiiliskiven nurkkaa ja alituunen krapukastet. 118. Laihialainen emäntä ja isäntä lähtivät Vaasaan ostoksille. Kauppoja kierreltyään tuli nälkä, ja he päättivät mennä ravintolaan. Tarjoilija toi ruoat, ja isäntä alkoi syödä hyvällä halulla. Emäntä vain katseli lautastaan. Tarjoilija huomasi tämän ja kiirehti kysymään: - Puuttuuko pöydästä jotakin? - Emännän pitää orottaa, jotta moon esti syäny, kun meillon yhtööset hamphat, vastasi isäntä. 119. Laihialainen emäntä oli pyytänyt vieraita, mutta nuuka kun oli, tulikin toisiin ajatuksiin. Olihan turha tuhlata kallista kahvia. Kun vieraat olivat jo tulossa tietä pitkin, hän tälläsi nopeasti huivin päähänsä ja oli lukitsemassa ulko-ovea vieraitten ehtiessä perille. Silloin emäntä kääntyi muina miehinä, pisti huivin tiukempaan solmuun leuan alle ja sanoi: - Voi kuulkaa kun toiskan momma on käskeny ny justhin mua kylällen. Tulukaa joskus toiste! 120. Laihialainen emäntä: - Kalijaakin tuikahutin ja kryynikukkiakin panin, mikä on kun ei väki syä?